Kukaan ei ole sekasyöjä!

Kirjoittelin aikaisemmin, että nyky-yhteiskunnassa kukaan ei ole vegaani eli henkilö, joka pystyisi välttämään eläinperäisiä ruoka-aineita ja muita eläinperäisiä tuotteita kokonaisuudessaan. Veganismi on enemmänkin päämäärä, johon voi yhteiskunnallista muutosta suunnata. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että muutkin ihmisten ruokavaliota kuvaavat termit ovat aika tulkinnanvaraisia. Yksi tällainen termi on ”sekasyöjä”. Törmäsin kyseiseen nimikkeeseen taas pitkästä aikaa Samassa pöydässä -tapahtumassa. Kyseessä oli tapahtuma, jossa S-ryhmä oli kutsunut eri ruoka-alan toimijoita yhteen, lähinnä kuuntelemaan muutamien eri tahojen näkemyksiä ruokaketjun nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

 

Yhtenä pääpuhujana tilaisuudessa oli Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme, joka puhui yhtiönsä vuosien varrella tuottamista ”innovaatioista”. Toki tuotoksia on saatu aikaiseksi, kun yhteiskunnan vahvasti tukema yritys on yhteistyössä yliopistomaailman kanssa käyttänyt huomattavia summia tutkimustoimintaan. Kuinka kansantaloudellisesti järkevää tällainen toiminta on, onkin jo sitten toinen kysymys. Puheenvuoron mielenkiintoisimmaksi anniksi nousi kuitenkin toimitusjohtajan erillinen maininta, että hän itse on sekasyöjä. Toki ymmärrän, että kun parissa aikaisemmassa esityksessä oli korostettu kasvisruokavalion nousua trendinä ja sen erinomaisuutta oli perusteltu niin terveydellisestä kuin ympäristönäkökohdistakin, niin yleisön kosiskelun näkökulmasta toimitusjohtaja pyrki tekemään mitä tehtävissä oli.

 

Mutta mitä tämä mystinen ”sekasyöjä” sitten oikeastaan tarkoittaa? Sillähän pyritään yleensä korostamaan, että on ”helppo” ihminen, joka sopeutuu vallitsevaan sosio-kulttuuriseen ympäristöönsä. Ei nyt olla vaivaksi, on vanha suomalainen tapa lähestyä asiaa. Samalla halutaan korostaa, että syödään ”kaikkea”, vaikka oikeasti ei otetakaan kantaa siihen, mitä tällä tarkoitetaan. Sekasyöjän yleisimmin ymmärretty yhteiskunnallisesti hyväksytty määritelmä on päässyt kuitenkin meillä länsimaissa valahtamaan aika rajatuksi. Lähinnä kyse on kolmen eläimen lihasta ja muutamasta muusta tuotteesta eli lehmien maidosta ja kanamunista. Wikipedian mukaan maito on muuten ”nisäkkäiden nisistään eli maitorauhasistaan erittämä neste, jonka tarkoitus on ruokkia imeväisiä”. Esimerkiksi aasialaisessa kulttuurissa aikuisten ihmisten maidonjuontia pidetään usein varsin erikoisena ajatuksena. Ja sitähän se kieltämättä onkin.

 
Useimmat meistä länsimaissa eivät syö toukkia, marsuja, koiria tai muita ihmisiä, vaikka kaikki näistä kuuluvat tai ovat kuuluneet ihmisten ruokavalioon eri vuosisatoina. En usko, että Valion toimitusjohtajakaan haluaisi olla mainostamassa tuotteitaan ja kansanomaista toimintaansa mainostilaisuudessa selittämällä, kuinka hän Kiinan reissullaan oli syönyt paikallisten tapojen mukaisesti koiranlihaa, tai poseerata mainoskuvassa Ecuadorissa herkullinen kokonaisena käristetty marsu edessään. Ihmisiäkin me ihmiset olemme historiamme aikana syöneet. Siitä käsittääkseni käydään edelleen tutkijoiden välistä kiistaa, onko näin toimittu ravitsemuksellisen tarpeen vuoksi vai onko kyseessä ollut enemmänkin uskonnollisista syistä tai vihollisheimojen pelottelusta.

 
Kukaan ei siis oikeasti ole sekasyöjä. Ehkä parempi olisikin alkaa puhua ”länsimaisittain rajoitetusta” ruokavaliosta, joka koostuu vain muutamasta kasvikunnan tuotteesta ja yhtä harvasta lihatuotteesta. Tämä länsimaisittain rajoitettu ruokavalio on johtamassa varsin epäsuotuisaan lopputulemaan, koska se rajaa tuotannon vain muutamiin kasvi- ja eläinlajeihin. Sen sijaan tavoitteena pitäisi olla monipuolinen, useisiin eri lajeihin perustuvat kasvispainotteinen ruokavalio.