Miten Suomessa tulisi syödä?

Esitys Tieteen päivillä Helsingin yliopistossa

Olin suoraan sanoen vähän kauhuissani, kun sain lopulta tietää aiheen, josta minua pyydettiin tieteen päiville ”painimaan”. En oikein usko, että ”haarukalla ja veitsellä” on tätä yleisöä kiinnostava vastaus. Mutta en myöskään koe, että minun tehtäväni olisi ohjeistaa yhteiskuntatieteilijänä yksilöitä heidän ruokailutavoissaan tai siinä mitä yksittäisen ihmisen tulisi syödä. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että ihmisten tulisi syödä sitä mitä heidän tekee mieli vastuullisina kuluttajina. On sitten yhteiskunnan tehtävä huolehtia siitä, että se mitä ihmisten tekee mieli, olisi kestävän kehityksen periaatteiden mukaista ja samalla ainakin jossakin määrin heidän omaa pitkän aikavälin hyvinvointiansa maksimoivaa.

Viimeisten vuosikymmenten aikana yhteiskunta on pyrkinyt huolehtimaan, että ruokaa on tarpeeksi pöydissä, se on halpaa ja sitä tuottavilla yrityksillä menee hyvin. Toimintaa on ohjaillut taloudellisen edun tavoittelu ja esimerkiksi ruoan mainonta, jopa piilomainonta, on ollut sallittua ja yhteiskunnan hyväksymää.. On kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, että ruoantuotannon merkitys on taloudellisesti vähenemässä, koska ruoantuottajien määrä on ollut nopeasti vähenemässä tai ainakin niiden toimijoiden joiden taloudellinen hyvinvointi on kiinni alkutuotannosta. Samalla helpottuu myös muiden kuin taloudellisten päämäärien tavoittelu kestävään kehitykseen liittyen.

Ruoankulutuksen sosiaalisesta kestävyydestä on keskusteltu jo jonkin aikaa. Kiinnostus Suomessa kohdistui alussa terveysvaikutuksiin ja erityisesti liiallisen suolankäytön sekä kovien rasvojen käytön vähentämiseen. Terveydellisissä tavoitteissa, jotka ovat iso osa sosiaalisia tavoitteita, ei voida kuitenkaan sanoa onnistutun kovinkaan hyvin, kun huomioidaan, että noin puolet kansasta on ylipainoisia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan väestön painoa saataisiin tehokkaasti alas lisäämällä kasvisten käyttöä ruokavaliossa. Tutkimusten mukaan pääsääntöisesti kasvisruokavaliota noudattavat ihmiset elävät pidempään kuin muu väestö. Mikäli ”painivastustajallani” on tästä eriävä mielipide, niin kuulen sen mielelläni.

Jo vuosikymmeniä on myös keskusteltu ruoankulutuksen ympäristövaikutuksista, mutta varsinaisiin toimenpiteisiin tämä keskustelu on johtanut vasta viime aikoina. Ruoalla on erittäin iso rooli ihmisten päivittäisessä ympäristöjalanjäljessä. Ruokavalintamme vaikuttavat vesijalanjälkeemme, kuten näilläkin tieteen päivillä on jo kuultu, kasvihuonekaasupäästöihimme ja myös biodiversiteettiin. Eri tuotteiden ympäristövaikutusten arvioiminen on toki varsin haastavaa, mutta valtaosa tutkimuksista osoittaa nykyisin siihen suuntaan, että kasvispainotteisempi ruokavalio olisi toivottava myös ympäristönäkökulmasta.

Taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristönäkökulman lisäksi mielestäni yksi erittäin tärkeä ruoankulutukseen liittyvä kestävän kehityksen osa-alue on eettinen näkökulma. Sillä, mitä ihmiset syövät ja mitä heidän ruokansa maksaa, on myös vääjäämättömiä eettisiä vaikutuksia. Eettisiä ongelmia aiheutuu muun muassa siitä, että rikkaat teollisuusmaat myyvät ylijäämäruoantuotantonsa halvalla kehitysmaihin ja näin estävät maanviljelyn taloudellisesti järkevästi näissä maissa.

Eettisiä kysymyksiä aiheuttavat myös eläinsuojelu ja eläinoikeuskysymykset. Suomessa on viime vuosina nähty kansalaisjärjestöjen kuvaamiin ”paljastusvideoita” suomalaisilta tuotantoeläintiloilta. Ensin tilannetta voivotellaan, mutta lopulta keskustelu kääntyy siihen, kuinka kovalla suomalaiset tilalliset ovat voimistuvassa kilpailussa, eli taloudelliset argumentit ajavat vielä yli eettisistä näkökohdista.

Vielä vaikeammaksi keskustelu muuttuu, kun kysytään, saako eläintä tappaa ensinkään ruoaksi nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa. Miksi olisi oikeutettua tappaa eläin ruoaksi tilanteessa, jossa sitä ei oikein voi omalla eloonjäämisellä perustella? Yksi vastaus on: koska se maistuu hyvältä? Mutta eikö maku ole ainakin jossakin määrin opittua? Ainakin ruoat ympäri maailmaa eroavat aika paljonkin toisistaan. Toinen usein kuultu perustelu on: koska niin on aina ennenkin tehty. Loppui se orjuus ihmisiltäkin aikoinaan, ainakin suuremmassa ja avoimessa mittakaavassa, vaikka osa ihmisistä muutosta varmasti kovasti vastustikin. Mielelläni kuulisin perusteluja sille, miksi ihminen on kykenevä kehittämään teknologian, jolla voidaan käydä kuussa tai puhua lähes välittömästi toiselle puolelle maapalloa, mutta hänen silti täytyy tuottaa ruokansa kasvattamalla toisia eläimiä ruuakseen valtavissa teollisuushalleissa. Mielestäni kyse on taloudellisesta ahneudesta.

En olisi vyöryttämässä vastuuta siirtymisestä kohti kasvispohjaista ruokavaliota yksittäisen kuluttajan harteille. Yhteiskunnan olisi syytä tukea ja ohjata ihmisiä muuttamaan toimintaansa vähitellen. Tästä ohjauksesta käy esimerkiksi Helsingissä käyttöön otettu kasvisruokapäivä. Tosin itse olisin ehkä aloittanut kyseisen hankkeen kouluttamalla ensin kokkeja kasvisruoan valmistukseen. Pakkohan se on tutkijan päästä sanomaan ”väärin sammutettu”. Yhteiskunta voisi kantaa kortensa kekoon myös esimerkiksi tarjoamalla tutkimusrahoitusta lihaa korvaavien tuotteiden kehittelyyn.

Kyseessä ei kuitenkaan saisi olla prosessi, jossa toimijana olisivat vain yhteiskunnan viralliset tasot. Esimerkiksi Alankomaissa kauppaketjut ovat kantaneet kortensa kekoon tarjoamalla lihaa korvaavia tuotteita samoissa altaissa varsinaisten lihatuotteiden vieressä, että ne ovat helposti kuluttajien koitettavissa. Helpointa on tietysti pyrkiä löytämään tilanteita, joissa monta kestävän kehityksen osa-aluetta tulee hoidettua samalla kertaa: esimerkiksi vähentämällä jätteeksi menevän ruoan määrää saavutetaan myös eettisiä tavoitteita, kun tarvitsee tappaa vähemmän eläimiä ruoaksi. Samoin vähentämällä kokonaiskalorien kulutusta pienennetään ympäristökuormitusta ja suurin osa ihmisistä myös hyötyy, kun he laihtuvat.

Niin, miten Suomessa tulisi syödä? Siten, että kestävän kehityksen eri osaset tulisi huomioiduiksi. Minusta tämä tarkoittaa huomattavasti nykyistä kasvispainotteisempaa ruokavaliota, ehkä jopa vegaanista. Mahdollisesti haarukalla ja veitsellä syötynä.