Tällä sivulla näytetään category

Veganismi, Page 2

Yhteiskirjoitus vuosien takaa: Salla Tuomivaara, Eija Vinnari ja Markus Vinnari

Lapset, liha ja lentäminen – luopuminen voi olla löytämistä


Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kestävästä kehityksestä on puhuttu paljon, mutta todelliset teot sen saavuttamiseksi ovat jääneet vähäisiksi. Kauniista periaatteesta on ollut helppo löytää yhteisymmärrys, kun konkreettiset tavoitteet ja keinot ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Erityisen epäsuosittua kestävän kehityksen yhteydessä on ollut puhua siitä, että jostakin totutusta olisi myös luovuttava. Tässä tekstissä nostamme esiin kolme asiaa joita nyky-yhteiskunnassa pidetään itsestäänselvyyksinä, mutta joista luopumisesta pitäisi uskaltaa keskustella: lasten hankinnan, liharuuan ja lentomatkailun.

Lentämisestä luopuminen on osoittautunut vaativaksi palaksi monelle tiukallekin ekoeläjälle. Työelämä ja asioiden rytmi vaativat toimimista nopeinta väylää myöten. Lentämisen myötä kuolee filosofia, jonka mukaan matka on määränpäätä tärkeämpi. Meillä on varaa matkustaa useammin, kauemmaksi ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Viikonloppureissut kulttuurikapitaaleihin ja nopeat kierrokset kaukaisemmissa maanosissa tarjoavat perustäytteen Facebook-kansioihin ja muihin identiteetinrakennusprojekteihin. Elämyksistä luopuminen ei houkuttele. Mutta voisiko hitaammalla katsomisella nähdä enemmän? Sitä ei valitettavasti ole helppo kokeilla yhteiskunnassa, jolle luotijunakin on liian hidas.

Liikennettäkin enemmän ympäristömme tilaan vaikuttaa suurin tuotannonala: elintarviketuotanto. Vasta viimeisen vuoden aikana medianäkyvyyttä ovat saaneet kannanotot siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatisi eläinkunnantuotteiden kulutuksen roimaa pudotusta länsimaisesta tasosta. Proteiinin tuottaminen lihan muodossa aiheuttaa jättiläismäisen ympäristöjalanjäljen. Liha on kuitenkin ollut statussymboli jo satoja vuosia, ja suomalaisten mielissä siihen yhdistyvät myös ajatukset kotimaisen ruoantuotannon tukemisesta ja “perinteisen” maaseutumaiseman turvaamisesta. Kotimaisenkin lihan hintana on kuitenkin muun muassa vesistöjen ja merialueiden saastuminen. Perinteisiin vetoava ei tule ajatelleeksi, että suomalaisten lihankulutus on aiemmin ollut huomattavasti nykyistä vähäisempää, eivätkä karjan päivät enää kulu metsäniityillä. Vaikka eläinkunnantuotteiden runsaan kulutuksen kansanterveyslasku on Suomessa huima, lihaan on piintynyt jopa terveystuotteen leima. Toisaalta ihmeellistä olisi, jos vuosikymmenien mittaan eläinkunnan tuotteiden markkinointiin käytetyt tukimarkat ja –eurot eivät olisi tämän imagon luomisessa onnistuneet.

Ruokavaliotakin likemmäs ihmisen herkkää minuutta tullaan puhuttaessa lisääntymisestä ja lasten hankinnasta. Harva uskaltaa ääneen kyseenalaistaa lapsien hankinnan eettis-ekologista kestävyyttä – tai nostaa esiin lapsettoman elämäntavan myönteisiä puolia. Lapset ovat kuitenkin ekologisesti tarkasteltuna suurin ympäristöä kuormittava tekijä, jonka kuluttajat elämänsä aikana päättävät hankkia. Jokainen vastasyntynyt on rasite maapallon kantakyvylle, erityisesti länsimaissa, mutta elintason noustessa myös kehitysmaissa. Nyky-yhteiskunnassa pienikin lapsi voi kasvattaa perheen luonnonvarojen kulutusta kunnolla: on hankittava isompi asunto ja auto, jotta sieltä selvitään työ- ja koulumatkoista. Lapsettomat aikuiset sitä vastoin eivät tarvitse, eivätkä usein edes halua, kahta autoa ja omakotitaloa esikaupunkialueella.

Tavoitteemme ei ole suunnata syyttävää sormea lapsiperheisiin, jotka matkustavat lomalle lentokoneella ja nautiskelevat lounaaksi lihapullia, vaan esittää, että toisenlaisten, kestävien valintojen tekemisen pitäisi olla helpompaa ja houkuttelevampaa. Tämä vaatii sekä rohkeaa keskustelua että todellisia toimenpiteitä.

Visioomme kestävästä yhteiskunnan edellytyksistä kuuluu, että lentämisestä on tehtävä vähemmän houkutteleva vaihtoehto. Vapaaehtoiset lentoverot eivät riitä, vaan lentomatkailun on oltava tuntuvasti esimerkiksi junalla matkustamista kalliimpaa. Myös käytäntöjä on muutettava niin, että esimerkiksi työhön liittyvien matkojen suorittaminen junalla mahdollistuu. Kestävässä yhteiskunnassa lihan sekä muiden eläinkunnan tuotteiden tulisi olla korkeammin verotettuja. Tällainen etiikka- että terveysvero ohjaisi kulutusta terveellisiin ja ympäristöä säästäviin valintoihin.  Väestökysymystä ei kestävän kehityksen yhteiskunnassa voi tarkastella vain piskuisen maan sisäisenä kysymyksenä. Biologisten lasten hankkimiseen ei tule taloudellisesti kannustaa, joskaan sitä ei tule hankaloittaakaan. Maailmasta kyllä löytyy runsaasti lapsia autettavaksi, jos halukkuutta löytyy.

Vallitsevasta tavasta luopuminen voi olla samalla uuden löytämistä. Uuden löytäminen on kuitenkin hankalaa, jos nykyisen ongelmia ei uskalleta edes ääneen lausua.