Kannattaako olla oikeassa vai kannattaisiko olla kriittinen ja pyrkiä vaikuttamaan?
Ei ole olemassa mitään luonnonlakia, joka ohjaisi ”järkevimmän” argumentin voittoon. Ihmiskunnan historia on täynnä esimerkkejä tilanteista, joissa aivan kammottavat asiat ovat saaneet osakseen kansan hiljaisen hyväksynnän. Valitettavasti suuri osa ihmisitä ei tee valintojaan, koska ne olisivat moraalisesti oikeita tai koska he olisivat pitkällisten eettisten pohdiskelujen myötä niihin päätyneet, vaan päätöksien taustalla on varsin usein syitä, kuten yhteiskunnassa yleisesti omaksutut käyttäytymismallien noudattaminen, päätöksien helppo toteutettavuus tai sitten kyseinen päätös vain maksimoi yksilön lyhyen aikavälin hyvinvointia.
Miten tämä sitten liittyy kasvissyöntiin? Oma tulkintani on, että paljonkin. Kuvia tuotantotiloilta nähdessään monet kyllä kauhistuvat, mutta ne vaikuttavat silti kovin vähän heidän käytökseensä kaupan pakastealtaalla. Oma tulkintani on, että niin paljon kuin kuvat ovatkin saaneet aikaiseksi yhteiskunnallista keskustelua, niiden rooli voi olla jopa negatiivinen muutoksen aikaan saamisessa. Tämä johtuu siitä, että ihmiset turtuvat kauheuksiin varsin nopeasti ja ajattelumalliksi tulee, että näin nyt vain pitääkin olla. Ei auta huutaa, että on oikeassa, jos oikein kukaan ei kuuntele.
Kasvissyönnin edistämisessä kannattaa siis luultavammin keskittyä sen tarjoamin ympäristöhyötyjen korostamiseen. Ja terveysnäkökulmasta järkevää voisi olla suunnata keskustelua lihankulutuksen vähentämiseen. Ihmisille on helpompi perustella muutoksen tarvetta, jos muutoksesta hyötyvät suoraan ihmiset itse.
Näiden kahden strategian lisäksi kasvissyöjien kannattaisi mielestäni olla myös kriittisiä kuluttajia. Esimerkiksi ravintolaruokaan pitää suhtautua kriittisesti, koska se on ainoa tapa saada aikaiseksi tarjonnan tason nousua. Ravintola- tai työpaikkaruokala-annoksesta olisi kyettävä antamaan rakentavaa palautetta, jonka avulla kokki pystyisi tekemään ruoasta maistuvampaa. Joskus tämä on helppoa (esimerkiksi paistettuna tofu sopii annokseen useimmiten paremmin kuin suoraan paketista otettuna), joskus taas vaikeampaa (esimerkiksi käytetyt raaka-aineet ovat tasoltaan surkeita ja kokin käytettävissä oleva valikoima huono). Vain asiallisen kriittistä palautetta antamalla kokit saadaan pohtimaan, voisiko asioita tehdä toisin.
Kasvissyöjät voisivat myös miettiä, kannattaako saamalleen ruoalle aina antaa Instagrammissa 6/5 vai olisiko annos kuitenkin ollut lähinnä keskinkertainen tai pystyisikö itse kotona parempaan. Vaikka olisikin onnellinen saatuaan edes jotakin ei-eläinperäistä syötävää, niin samaa ruokaa kokeileva sekasyöjä ei ehkä pidä sitä arvosanan 6/5 tasoisena. Muutama pettynyt kokeilija kertoo kokemuksistaan aika monelle.
Minusta kannattaisi suhtautua myös kriittisyydellä siihen ainaiseen kasvissyönnin helppous ja ihanuus -hehkutukseen. Jos joku esimerkiksi kärsii helposti vatsavaivoista ja haluaa silti noudattaa vegaanista ruokavaliota, valikoiman määrä ei päätä huimaa. Jos matkustaa kehäkolmosen ulkopuolella, ravintoloiden tarjonta on aina välillä surkuhupaisa. Monet hiljattain lanseeratuista vegaanisista uutuuksista eivät myöskään ole järin hääppöisiä. Erityisesti median viimeaikaisen vegaanihehkutuksen myötä moni einesvalmistaja on tunkenut markkinoille ties millaisia tuotteita. Osa näistä on aivan kammottavia ja taas kerran niitä ensi kertaa kokeileva sekasyöjä saadaan toteamaan, että kasvisruoka on pahaa. Jonkinlaista kriittisyyttä toivoisi siis myös kauppojen sisäänostajilta.
Minusta olisi järkevää keskittyä suvaitsevamman kasvissyönnin markkinointiin. Juustovoileipä kerran kuussa ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Kasvissyöntiin siirtyminen on kuin hyväksi ihmiseksi tuleminen: aina ei onnistu, mutta huomenna voi yrittää taas uudelleen. Vegetaristi- ja vegaaniaktivistien kannattaisi siis kiinnittää huomiota muutoksen hankaluuden monipuoliseen ja rehelliseen analysointiin. Oikein suunnattu rakentava kritiikki on aina välillä paikallaan.