Yliopistot ja innovaatiokoulutus

Yliopistot on vallannut innovaatiohuuma. Eri tiedekunnissa kehitellään nyt innovaatiokoulutusta ja erilaisia innovaatiolaboratorioita perustellaan. Innovaatiopuhe on myös ottanut paikkansa yliopistojen retoriikassa ja trendi tuntuu vain voimistuvan. Mitä ongelmia tästä voisi olla? Alla muutamia ajatelmiani aiheesta:

• Väärä ymmärrys innovaatioista. Ei yliopistoilla ole mitään mystisiä kikkoja opettaa kuinka kaupalliset innovaatiot syntyvät. Kaupalliset innovaatiot vaativat aina hyvinkin monen asian loksahtamista kohdalleen. Tarvitaan esimerkiksi oikea ajoitus. Sähköautot tekivät tuloaan jo sata vuotta sitten, mutta silloin ei aika ollut vielä kypsä kyseiselle murrokselle. Liiketoimintaympäristön täytyy olla sopiva, jotta läpimurto oikeasti onnistuu. Tarvitaan sopivan porukan eksymistä kasaan ja hyvää onnea. Ei näitä voi yliopistossa opettaa.

• Resurssit ovat pois muualta. Jo nyt käydään keskusteluja siitä, että yliopistosta valmistuvilla ei ole perusymmärrystä tieteellisestä ajattelusta ja esimerkiksi teoreettinen osaaminen on varsin heikkoa. Innovaatioiden metsästäminen on pois tästä tieteellisen ajattelun opetuksesta.

• Yliopistoilla käytettävä terminologia muokkautuu. Innovaatiotoiminnan mukaan tuominen on vaikuttanut termeihin ja tapaan, jolla yliopistoissa puhutaan. Yritysyhteistyö on nyt jotakin, joka nähdään pelkästään hyvänä asiana. Muutamien kymmenien- tai satojentuhansien tutkimuspanostuksia yritysmaailmasta juhlitaan kuin suuriakin onnistumisia. Tuntuu, että rahoituksen saaminen on jo isompi meriitti kuin aito tieteellinen kontribuutio. Tätä yliopistojen kaupallistumista innovaatiolaboratoriot vahvistavat.

• Asiantuntijuuden vesittyminen. Yritysmaailman ihmisiä kutsutaan puhumaan ja heidän sanomisiinsa aletaan suhtautua samalla uskottavuudella kuin tieteellisiin väittämiin. Erityisen vaarallista nämä ”yritysedustajien” vierailut ovat opintojen alussa, kun opiskelijoiden kriittisyys on vielä varsin vähäistä. Opiskelijoita (asiakkaita) näillä vierailuilla on tietysti helppo miellyttää, koska osa heistä haluaa vain mahdollisimman nopeasti työelämään. Mikäs sen mukavampaa, kuin saada vähän käyntikortteja. Samassa rytäkässä yliopistoilla on myös into kutsua ”työelämäprofessoreita” yliopistolle jakamaan yritysmaailman ilosanomaa. Tämä kehitys ei ole omiaan tukemaan kriittisen ajattelun iskostumista opiskelijoihin.

• Löysän ajattelun yleistyminen. Innovaatiolaboratorioissa opiskelijat kehittelevät businessideoitaan ja opettajat sekä yritykset sparraavat. Pahimmillaan tuloksena on yhteisen kehumisen kerho. Kaikki tekee ”tosi mahtavaa duunia” ja kaikki ovat ”aivan ihquja”. Aivan valtaosa esiteltävistä ideoista on kuitenkin täysin käyttökelvottomia ja ne eivät johda mihinkään. Pahimmillaan opiskelijoille syntyy kuvitelma, että innovointi olisi jotakin, johonka kaikki pystyvät. Mutta kun ei pysty. Maailma ei valitettavasti vain toimi niin. Hyvät ideat ovat äärimmäisen harvinaisia.

p.s. En ole innovaatioiden asiantuntija. Olen vain melkoisen turhautunut yliopistojen nykyiseen keskustelukulttuuriin, joissa jotkin ”hyväksi leimatut” asiat ajetaan johdossa läpi ilman, että niihin suhtaudutaan kriittisesti. ”Innovaatiotoiminnan tukeminen” ja väärin/puutteellisesti ymmärretyn ”kestävän kehityksen” edistäminen ovat minusta hyviä esimerkkejä tällaisista toimista.