tammikuu 2017

Kasvisruokailu on saanut viime aikoina paljon palstatilaa lehdissä. On myös väitetty, että erilaisten kasvipohjaisten tuotteiden myynti olisi kaupoissa lisääntynyt. Varsinaisesta vegaanisesta vallankumouksesta ei voida kuitenkaan vielä puhua, koska lihankulutus on samaan aikaan jatkanut kasvuaan ja varsinaisten kasvissyöjien määrissäkin on havaittavissa vain pientä nousua. Tuotelanseerausten, ravintoloiden kasvaneen tarjonnan ja yleisen tietoisuuden nousun myötä voidaan kuitenkin odottaa kasvissyönnin näkökulmasta ruusuisempaa vuotta 2017.

Nyt onkin hyvä aika kysyä, miksi tällaista kehitystä tapahtuu vasta 2017? Onko vegaaniliikkeen syytä miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin? Olisiko vieläkin jotakin opittavaa? Ovathan esimerkiksi kasvissyönnin pienempi ympäristökuormitus tai eläinoikeuskysymykset olleet tiedossa jo ainakin 1970-luvulta lähtien. Onko vegaaniaktiivien viestinnässä ehkä jotakin parantamisen varaa? Vähäiset kokemukseni kansalaisaktivismista antavat minulle vain rajallisen mahdollisuuden arvioida tätä, mutta koetetaan nyt kuitenkin.

Eniten olen itse ihmetellyt veganismini alkuajoista lähtien, miksi jokaista uutta vegaanituotetta täytyy mainostaa yhteisön sisällä aivan erinomaisena. Suurin osa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kokeilemistani tuoteuutuuksista ei todellakaan ole ollut millään mittarilla erinomaisia. Paria poikkeusta lukuun ottamatta monet esimerkiksi tarjolla olevista juuston korvikkeista ovat lähinnä kumisia ja mauttomia pötkylöitä. Osaksi tämä käsitykseni mukaan voi johtua siitä, että tämä kasvissyönnin viimeisin nousu (Suomessahan oli siihen liittyvää liikehdintää jo 1920-luvulla) on tapahtunut vasemmistohenkisten toimijoiden ajamana, ja kyseiseen ajatusmaailmaan tuntuu liittyvän myös keskinäinen kehuminen ja puutteen ihannointi. Tällaisessa ajattelussa esimerkiksi tarjottua kasvisruokaa ei saa arvostella tai ainakaan sanoa pahan makuiseksi. Valitettavasti tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kokkaustaidottomatkin kuvittelevat osaavansa valmistaa ruokaa, vaikka tosiasiassa saavat aikaiseksi vain erilaisia mössöjä. Olisi hyväksyttävä, että tässäkin asiassa rakentava kritiikki saattaa olla ainoa tie kehitykseen.

Valitettavinta huonosti valmistettu kasvisruoka on silloin, kun nämä keittotaidottomat henkilöt tarjoavat luomuksiaan ylpeinä sekasyöjille. Kerran tällaisia keitoksia maistettuaan moni on pitkään vakuuttunut, että ei halua kasvisruokaan koskeakaan. Olisiko järkevämpää tunnustaa, että kaikki kasvisruoka ei ole oikeasti hyvää ja kaikkea ei tarvitse aina kehua? Tätä samaa hehkuttamista ilmenee vielä nykyäänkin, kun joidenkin näkemysten mukaan Tampereeltakin löytyy yli sata herkullista kasvisruokaa tarjoavaa ravintolaa. Tampereelta ei mielestäni todellakaan löydy edes sataa jollakin tavalla herkullista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Edes kohtuullista kasvisruokaa saa nykyisellään enintään muutamasta ravintolasta. Lähin oikeasti hyvää kasvisruokaa tarjoava à la carte ravintola taitaa löytyä Tallinnasta (tosin Turustakin on kuulunut positiivisia huhuja).

Toinen asia, jota olen aina ihmetellyt on, miksi kasvisruokavalion noudattamista halutaan mainostaa jotenkin erityisen helppona vaihtoehtona? Toki sellaiselle, joka on aikoinaan suodattanut mantelimaitoa kankaan läpi useita päiviä, kasvissyönti on nykyisin helpompaa. Mutta helpoksi sitä ei todellakaan voi vielä mennä sanomaan, paitsi jos elää elämäänsä samanmielisten ympäröimänä, ei käy sukulaisissa, ei matkusta kovinkaan paljon, käy töissä suurkaupungin keskustassa tai ainakin on intohimoinen eväiden valmistaja. Normaali työntekijä on usein sidottu lounasruokalansa tarjontaan, jos ei halua tehdä eväitä ja haluaa kuitenkin käyttää lounastunnit muiden kanssa seurustellen. Jos kasvisruokaa ei ole tarjolla, ei sitä tule syötyäkään. Kyllä kasvisruokavalion noudattaminen vaatii ainakin jossakin määrin uhrauksia. Kun juoksee ympäri ostoskeskusta nälkäänsä huutavan lapsen kanssa, muuttuvat ”helpot” asiat useimmille meistä aika vaikeiksi. Etenkin, jos koko elämä ei pyöri maailmanpelastamisen ympärillä. Tämän tosiasian myöntäminen kasvissyöntiä aloitteleville voisi auttaa siinä, että useampi pysyisi pidempään kasvissyöjänä. Osalle myös sen tunnustaminen, että veganismi ei voi keneltäkään onnistua nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa täydellisesti, voisi asettaa riman sille tasolle, että ylitys olisi vielä mahdollista. Pääasiassa vegaanisen ruokavalion noudattaminen onkin jo sitten oikeasti helppo tai ainakin helpohko tavoite.

Ei veganismi myöskään ole mikään ainoa kaikkea ratkaiseva avain onneen, jollaisena sitä tunnutaan joskus markkinoitavan. Meitä tällä hetkellä uhkaavat ongelmat ovat moninaiset ja monenlaisia tekoja tarvitaan. Veganismia ei minusta kannattaisi pyrkiä esittämään kaikista näkökulmista optimaalisena vaihtoehtona. Kyllä, tuotantoeläinten oikeuksien näkökulmasta veganismi on varmasti paras vaihtoehto. Mutta jo esimerkiksi ympäristönäkökulmasta pieni määrä suomalaista järvikalaa tai pienen pieni määrä märehtijän lihaa olisi vielä ihan maapallon kantokyvyn rajoissa. Nythän osa järvikaloista kalastetaan esimerkiksi maanparannusaineeksi, mikä on melkoista tuhlausta. Terveysnäkökulmasta lihankulutuksen radikaalikin vähentäminen on varmasti perusteltua, mutta onko vegaaninen ruokavalio aivan optimi? En ole asiasta täysin vakuuttunut. On veganismi varmasti huomattavasti parempi vaihtoehto kuin keskimääräinen sekaruokavalio, mutta pieniä määriä esimerkiksi kalaa voisi terveydenoptimoijan ruokavalioon kuitenkin jäädä. Toki vegaanisen ruokavalionkin saa varmasti terveydellisesti optimaaliseksi muodostettua, mutta enemmän tiedonhankintaa ja perehtymistä se luultavammin vaatii. Ainakaan en ihan heti usko, että kannattaa markkinoida kasvisruokavaliota sillä, kuinka ihanan kevyt ja energinen olo siitä tulee. Ei kaikille tule. Ruokavalio sekin vain on, ei sen ihmeempää. Joissakin tapauksissa kasvisruoka voi tulla myös kalliimmaksi kuin sekaruokavalio (tukiaiset ja volyymit ohjaavat vielä tähän suuntaan). Vaikka itse olisikin intohimoinen papujen liottaja, joka etsii kaupasta halvimmat vaihtoehdot, niin aika harva meistä muista kuitenkaan jaksaa halvinta kasvisruokaa aina metsästää tai tehdä kaiken itse alusta alkaen. Näissäkin asioissa olisi minusta syytä olla rehellinen.

Olisiko siis muutoksen tässä vaiheessa parempi keskittyä lihankulutuksen määrän alentamiseen kuin laajamittaiseen täydellisen veganismin tavoitteluun? Ei suurta yleisöä kannata eläinoikeuskysymyksillä kovinkaan paljon vaivata, koska tutkimusten mukaan ne eivät sitä kovin paljon kiinnosta, ainakaan vielä. Suurinta osaa kuluttajista kiinnostaa oma etu. Lihankulutuksen vähentämistä on helppo perustella terveysseikoilla, ja ainakin pidemmällä aikavälillä se hyödyttää myös ympäristöhyötyjen muodossa kuluttajaa itseään. Semivegetaristien määrän kasvattaminen tuo lisää markkinoita yrityksille ja sitä kautta tuotteita tarjolle, mikä taas helpottaa muutosta. Eli olisiko kannattanut alusta asti pyrkiä kohti lihankulutuksen vähentämistä ja jättää ne veriset eläinkuvat pois infopöydältä? Eläinoikeuksista kiinnostuneet löytävät kyllä muutenkin veganismin ilon.

Summa summarum: keskitytään tulevaisuudessa vieläkin enemmän siihen, että ei kehuta ruokaa, jos ei siihen ole syytä, eikä anneta liian ruusuista kuvaa kasvisruokavalion noudattamisen helppoudesta tai veganismin vaikutuksista. Tarjotaan ihmisille tavoitteita, joita he voivat saavuttaa. Kyllä kasvissyöntiä voi ja kannattaa edistää ihan puhtailla faktoilla.