Pettikö modernisaatio meidät?
Olen ollut suuri Kyllä Jeeves hoitaa- ja Poirot-televisiosarjojen fani lapsesta lähtien. Maaseudulla kasvaneelle pojalle nämä ohjelmat antoivat vilauksen ylempien sosiaaliluokkien elämään menneinä vuosikymmeninä. Toki ymmärrän, että kyseessä oli fiktio ja kärjistetyt ihannekuvat mutta pieneen poikaan näiden sarjojen visuaalinen ilme mahtavan arkkitehtuurin, kalusteiden ja vaatetuksen osalta teki kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen. Nämä sarjat myös antoivat käsityksen siitä, millainen maailma voisi olla, jos sosiaalinen luokkanousu olisi mahdollinen suurille massoille.
Tällaista kehitysprosessia voidaan kutsua modernisaatioksi. Sitä on kuitenkin vaikea tarkasti määritellä, ja yhteiskunnallisena teoriana modernisaatio voidaankin ymmärtää monella tavalla. Yleisesti siinä voidaan ajatella olevan kyseessä prosessi, jossa yhteiskunnat kehittyvät teollistumisen, kaupungistumisen ja työnjaon eriytymisen kautta vähitellen samaan suuntaan. Samaan aikaan ihmisten maailmankuva muuttuisi esimerkiksi uskonnollisesta tiedepohjaiseksi. Yleisesti modernisaation ajatuksena on siis jonkinlainen edistyksen ja kehityksen mukanaan tuoma riemuvoitto.
Miten Jeeves, Poirot ja modernisaatioprosessi sitten liittyvät toisiinsa? Jos nämä televisiosarjat antavat edes osittain todenmukaisen kuvan tuolloisten ylempien sosiaaliluokkien elämästä, ei modernisaatioprosessi mielestäni ole johtanut kovinkaan mairittelevaan lopputulokseen elinympäristömme visuaalisen ilmeen osalta. Kyseisissä televisiosarjoissa kuvatuissa asunnoissa esimerkiksi on sisustuksia, jollaisia ei näe oikeastaan missään nykyisin – ainakaan Suomessa yksikään huonekaluliike ei myy niin laadukkaita kalusteita. Esimerkiksi täyspuiset kaapit, joissa on kunnolliset vetimet, intarsiaupotuksia tai muita osaamista vaativia koristeita, ovat lähes hävinneet markkinoilta. Toki näitäkin huonekaluja varmasti on saatavilla, kuten suomalaisen Tetrimäen puusepäntehtaan tekemät Eliel Saarisen suunnittelemat huonekalut todistavat, mutta huonekaluliikkeistä näitä tuntuu olevan turha etsiä. Huonekalujen kohdalla on vielä jotenkin ymmärrettävää, että runsas käsityön määrä ja hyvät raaka-aineet nostavat tuotteiden hinnan melko korkeaksi keskivertokuluttajan näkökulmasta. Esimerkiksi noin 10 000 euron ruokapöytä on toki hintava sijoitus, etenkin kun uustuotannon arvo ei välttämättä kovinkaan paljon nouse lapsiperheen käytössä.
Huonekalujen ja asuntojen kohdalla on siis jotenkin ymmärrettävää, että modernisaatio ei ole kyennyt tarjoamaan kasvavalle keskiluokalle sitä laatutasoa, jonka ylemmät sosiaaliluokat saavuttivat kymmeniä vuosia sitten. Sen sijaan saimme betonilaatikot asunnoiksi ja lastulevykaapit sisustuselementeiksi. Mystiseksi tämä kehitysprosessi muuttuu kuitenkin omasta näkökulmastani siinä vaiheessa, kun vertaamme Jeeves- ja Poirot- sarjoissa kuvattuja vaatteita niihin, joita valtaosa kanssaihmisistäni nykyään käyttää. Mieleeni on syöpynyt Hercule Poirot’n kommentti, jossa hän pitää rappion alkamisen merkkinä sitä, että ihmiset eivät enää pukeutuisi pystykauluksisiin paitoihin. Tämän määritelmän mukaan elämme rappion aikaa. Ne harvat ihmiset, jotka nykyisin pukeutuvat edes kauluspaitaan, käyttävät taittokauluksista mallia. Näitäkin paitoja pidetään useimmiten auki, ilman kravattia, solmukkeesta puhumattakaan. Jalasta ihmisiltä löytyy lähinnä farmareita, jotka italialaisesta alkuperästään huolimatta tulivat tunnetuksi Yhdysvalloissa työväenluokan asusteena.
Modernisaation myötä tyylikkyys on korvautunut muodikkuudella, minkä seurauksena lukuisien ihmisten vaatekaappi pursuaa työväenluokkaisia, nykyisin vielä teineille suunniteltuja vaatteita. Pillifarkkuihin, jotka muistuttavat enemmän jumppatrikoita kuin päällysvaatteita, pukeutuvat ihmiset nykyään ikäluokasta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta. Tätä lopputulemaa ei voi edes selittää hinnalla, kuten huonoa asumista tai huonolaatuisia huonekaluja. Hyviä mittatilauspukuja saa vielä nykyäänkin kuitenkin melko kohtuulliseen hintaan (kts. esimerkiksi www.herrainpukimo.fi). Toki hinnat ovat nyt melko korkeita, koska myyntimäärät ovat melko alhaisia. Jos kysyntää olisi enemmän, olisivat hinnatkin alhaisempia. Kokonaiskustannuksia arvioitaessa on kuitenkin pidettävä mielessä, että laadukkaita pukuja mies tarvitsee kuitenkin vain muutamia, kun nyt vaatekaapit pursuilevat useimmilla erilaisia ”muotiluomuksia”, jotka näyttävät jo ensivuonna aivan naurettavilta. Menikö jotakin perustavanlaatuista modernisaatioprosessissa laadun ja tyylikkyyden näkökulmasta pieleen?
p.s. tämä teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, mutta samalla asiaa aidosti hämmästellen.