hibaby

Turkistarhauksen puolustus on rakennettu hiekalle

Turkistarhausta puolustellaan yleisimmin neljällä väitteellä, joista yksikään ei kestä lähempää tarkastelua.

Ensimmäinen väite: turkistarhaus on laillista. Tämä väite on eettisessä mielessä täysin kestämätön. Kuten jo pitkään on tiedetty, siitä kuinka asiat ovat, ei voi päätellä, kuinka niiden pitäisi olla. Monet alun perin laillisina pidetyt käytännöt ovat muuttuneet myöhempien sukupolvien silmissä laittomiksi ja moraalittomiksi. Ehkä selkein esimerkki tällaisesta muutoksesta on suhtautuminen ihmiskauppaan. Laillisuusargumentin tarkoituksena on lähinnä harhauttaa laiskimmat ajattelijat.

Toinen väite: turkistarhaus luo työpaikkoja ja kasvattaa bruttokansantuotetta. Tämän väitteen tarkoituksena on siirtää huomio eläineettisistä näkökohdista ihmisyksilöiden etuun.  On kuitenkin olemassa useita muitakin tuotteita, jotka yhteiskunta on päättänyt rajata vapaan kaupankäynnin ulkopuolelle. Suuri osa suomalaisista varmasti pitää esimerkiksi norsunluukauppaa tai gorilloiden turkkien myymistä eettisesti kestämättömänä, vaikka näitä eläimiä ei yleensä edes kasvateta pienissä metallihäkeissä. Vetoamalla turkistarhauksen tuottamiin tuloihin myös unohdetaan, että kyseinen kulutus on kuitenkin aina lopulta jostakin pois. Samalla rahamäärällä voisi ostaa esimerkiksi laadukkaita, kotimaisia, ei-eläinperäisestä materiaalista valmistettuja takkeja.

Kolmas väite: jos turkistarhaus kielletään Suomessa, se vain siirtyy muualle. On itse asiassa melko erikoista, että tästä argumentista ei ole virinnyt laajempaa keskustelua. Syytetäänhän siinä suorasanaisesti muita maita huonosta lainsäädännöstä ja heikosta valvonnasta. Samalla nostetaan suomalaiset tuotantokäytännöt ja -olosuhteet muiden yläpuolelle. Väitteen taustalla lienee ajatus, että turkistuotteita myydään joka tapauksessa tietty määrä, mutta Suomessa nämä eläimet kärsisivät vähemmän kuin ulkomailla. Näin suomalainen yrittäjä jäisi turhaan tappiolle ”epäeettisen” ulkomaalaisen hyötyessä. Tämän logiikan mukaan Suomessa pitäisi hyväksyä myös lapsityövoiman käyttö, koska jotkut maat sitäkin harjoittavat ja meillä se varmasti tehtäisiin eettisesti kestävämmin

Neljäs väite: turkistarhauksen kieltäminen johtaa muihin eläinten asemaa parantaviin toimenpiteisiin.  ”Eläinoikeusaktivistit vievät kohta villasukatkin jalasta” on yksi koomisimpia esimerkkejä yrityksistä lietsoa kuluttajien muutosvastarintaa. Tällaisten väitteiden esittäjät eivät edes teeskentele keskustelevansa etiikasta. Ironista kyllä, juuri tämä argumentti osuu parhaiten niin turkistarhaus- kuin laajemmankin eläinoikeuskeskustelun ytimeen: mihin suuntaan haluamme yhteiskuntaamme ohjata? Onko tavoitteena lyhyen aikavälin voitontavoittelu vai eettisesti kestävämpi yhteiskunta?

Turkistarhauksen puolustus on rakennettu siinä mielessä älykkäästi, että se vetoaa monenlaisiin ihmisiin: niihin joille laillisuus on yhtä kuin eettisyys; niihin jotka arvostavat yli kaiken taloudellista tulosta; niihin joille kaikki suomalainen on parempaa kuin ulkomainen sekä tietysti niihin, joita kaikenlainen muutos pelottaa. Valitettavasti vain yksikään näistä perusteluista ei ole eettisesti pitävä.

Pitkän aikavälin hyödyn tulisi ajaa ohi lyhyen aikavälin taloudellisen voiton tavoittelun. Kansalaisyhteiskunta on nyt esittänyt toiveen muutoksesta. Nyt olisi varsin toivottavaa, että päätöksentekijämme alkaisivat rakentaa kansainvälistä kuvaa Suomesta kestävän kehityksen edelläkävijänä. Tähän kuvaan kärsivät villieläimet pienissä metallihäkeissä sopivat äärimmäisen huonosti.